Oho, tein sen lopultakin! Tässä viime aikoina on useempikin ystäväni ehdottanut, että koska vaeltelen ja matkustan aika paljon, niin miksei vaikka voisi kirjoitella aiheesta blogia...? No, tässä se nyt sitten on, mun retkeily- ja reissausblogi, olkaa hyvät! Ihanteellisinta tietysti olisi, jos eräkertomukseni ja muut höpinäni inspiroisivat ja rohkaisisivat muitakin tallaamaan omia polkujaan lähellä ja kaukana. Koska tämä on ensimmäinen teksti, on kuvituksena juuria. Vähän niinkuin juuret on alku ja siitä se lähtee. Lisäksi juuret on mun mielestä aina olleet todella kauniita ja kuvauksellisia. Eka juurikuva on Oulangalta, toinen Kiotosta ja kolmas Huangshanilta (se on vuoristo Kiinassa).
Tänä kesänä en ole juurikaan retkeillyt lähimettiä kauempana, koska oon viettänyt huilaustaukoa ja ollut hommissa saunatonttuna naapuripitäjän virkistysalueella. Siksipä tässä lähiaikoina kertoilen menneistä retkistä, joita tuli tehtyä jonkun verran parin viime vuoden aikana. Luvassa siis juttua ainakin kahdesta klassikkoreitistä, jotka viime syyskesällä tuli tutummiksi, eli Karhunkierroksesta ja Kungsledenistä. Mahdollisesti käydään myös hiukan kurkkaamassa Aasian puolella, joskin niistä reissuista riittäisi varmaan kerrottavaa silleen, että saisin takoa kirjaimia ruutuun koko ensi syksyn. Syksymmällä kuitenkin oon lähdössä toivottavasti uusiin maisemiin vaeltelemaan, joten ei tässä ehkä niinkään kerkee menneitä muistelemaan.
Muistelin juuri, että tein ensmäisen pitemmähkön vaelluksen tasan 10 vuotta sitten. Tuolloin käveltiin äitini kanssa Luostolta Pyhälle muutamana heinäkuisena päivänä, uitiin kirkasvetisissä tunturijärvissä ja syötiin aamupuuroa autiotupien rappusilla. Sittemmin on tullut aika paljon seikkailtua ympäri Pohjoiskalottia kaikkina vuodenaikoina, kävellen, suksilla, autolla... Jossain vaiheessa ollessani kouluttautumassa eräoppaaksi elämä oli lähes pelkkää ah-niin-ihanaa korvessa notkumista. Viime vuosina reissut ovat suuntautuneet kauemmas, etenkin itään ja korkeammille vuorille. Työn ja vapaa-ajan ero liukeni hämärähköksi jo aikapäiviä sitten, kun ne sulautuivat liikkuvaksi, vaihtelevaksi elämäntavaksi. Koti on kuitenkin aina olemassa ja tärkein.
Miettiessäni kuumeisesti nimeä tälle blogille mielessäni soivat ikivihreät ja vähän tuoreemmatkin laulelmat, joissa tanssitaan maanteillä, etsitään tähtiä, mennään minne tuuli kuljettaa ja vihellellään matkalla... Siitä sanamaastosta kumpusi nimikin ja kuvaahan se aika hyvin niitä aiheita, mistä aattelin kirjoittaa. Ehkä kyllästyn tähän huomenna, ehkä jaksan kirjoittaa koko vuoden, se jääkööt nähtäväksi. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti