On kiinnostavaa löytää tutuhkojen reittien varrelta kauniita asioita, mihin ei ole ennen kiinnittänyt huomiota. Eräänä koleana syyspäivänä kuljeskelin hetken toimettomana pääkaupunkimme kiireisessä ja harmaassa keskustassa. Huomasin seuraavaa:
Tässä oli myöhemmän googlailun perusteella kyse ympäristötaideteoksesta Hiljaisuuden jäljet (2000). Isompien petoeläinten jälkien joukossa on katuun ikuistettu myös mm. oravan, näädän, teeren ja saukon jäljet. Olin varmaan höhlä näky, kun palloilin eestaas ja kuvailin jalkojani. Mutta toisaalta taisin saada aikaan sen, että muutkin (ainakin turistit) alkoi katsella, mitä sieltä kadulta löytyykään. Hyvä näin, ympäristön tarkkailu kannattaa niin luonnossa kuin kaupungissakin..
Oli jollain tavalla koskettavaa huomata eläinten jälkiä kuvaavat pronssilaatat kaukana sieltä, missä useimmat ko. eläimistä nykyään hengaavat (paitsi cityketut). Toisaalta jäljet toimi muistutuksena siitä, että luonto, metsä, suot ja mäet on tuolla jossain. Eikä ees niin kaukana, koska onneksemme asutaan maassa, missä on vielä jonkun verran koskematontakin luontoa jäljellä. Jos sen arvo ja hauraus vaan otettaisiin paremmin huomioon, niin ei tarvisi koko ajan olla huolissaan erämaitten kutistumisesta ja lajiston harvenemisesta.
Ps. Suosittelen poikkeemaan joskus myös siinä Kampin kappelissa. Se on kaunis, hiljainen ja siellä tuoksuu puu (+ se on ekumeeninen). Ja jos katsoo ylös, saattaa päätyä pikemminkin kalevalaisiin kuin kristillisiin tunnelmiin. Käykää kattomassa ja arvatkaa miks...
