Lumesta, liikkeestä ja lomailusta

Tänä talvena tuntui hyvältä ajatukselta pitää vähän taukoa "arjesta" ja hetkeksi omistautua vain laskemiselle ja hiihtoretkuelämälle. En oikeastaan suunnitellut reissua erityisemmin, asiat vain sujuivat kätevästi siihen malliin, että päädyin viettämään helmikuun ja alkupuolen maaliskuuta Chamonixissa Ranskassa. Sieltä palailin Itävallassa vierailun kautta Suomeen pääsiäiseksi. Kotipaljussa löllimisen, Helsingissä tanssaamisen ja kohtuullisen autosäätämisen jälkeen jatkoin vielä Pohjois-Norjaan pariksi viikoksi.  Talven hiljalleen kääntyessä kevääksi ja reissuelämän vaihtuessa takaisin arjeksi mieli vaeltaa jatkuvasti takaisin vuorille, menneisiin retkiin, kokemuksiin ja maisemiin. Mielessä pyörii joitain olennaisia kysymyksiä: Kannattiko? Oliko kivaa? Tekisinkö saman uudelleen? Mitäs seuraavaksi? Seuraavana lyhyt raportti viime aikojen kokemuksista.

Japanissa hanami tarkoittaa kukkien katselua kirsikkapuiden kukinta-aikaan. Kai voisi myös harrastaa
vuorien ja tässä tapauksessa vuonojenkin katselua? #mountainwatching :)

Ensimmäiseen kysymykseen on helppo vastata: kannatti aivan ehdottomasti. Lumiset vuoret on mun silmissä yks kauneimpia asioita mitä maailmassa on ja olin tosi onnellinen siitä, että sain viettää poikkeuksellisen paljon aikaa niin upeissa paikoissa. Laskutaito kehittyi huomattavasti ja se alkoi tuntua hyvin luonnolliselta tavalta liikkua. Tutustuin huikeisiin tyyppeihin, joiden kanssa oli kiva jakaa kokemuksia vuorilla. Elämän suuret kysymykset eivät reissaamalla ratkea, mutta mieli selkeni, kunto koheni ja opin paljon uusia käytännön taitoja. Vähän sellanen fiilis, että kun omassa penaalissa kynät on taas terävempiä, niin on kivempi värittää yhteistä värityskirjaa. :) (Joo, oon lukenut jokusen hidastaelamaa.fi -artikkelin...) Muutama käytännön asia oisi toki kannattanut tehdä reissun suhteen toisin, niin oisi säästänyt joissain kuluissa (esim. hommata kausikortti ajoissa), mutta ompahan jatkossa viisaampi. Ehkä jonain päivänä opin suunnittelemaan...

Kauden paras laskukuva minusta. Stubai, Itävalta. Kuvannut P. Mannonen.

Se, oliko kuinka kivaa riippui paljolti keleistä sekä omasta terveydestä. Ulkoilmaan painottuvassa elämässä ja etenkin vuorilla hengatessa säätila on olennaisin tekijä siinä, minne voi mennä ja mitä siellä voi tehdä. Parhaita ovat tietty aurinkoiset päivät lumisateen jälkeen, mutta tuli koettua myös hyvin monta upeaa lumisateista päivää, jolloin huonosta näkyvyydestä huolimatta laskeminen on todella kivaa. Ranskassa omaan fiilikseen vaikutti hiukan laskevasti se, että olin koko ajan kipeä: yskin hirveästi jo tammikuussa Suomessa ja "raikkaassa vuori-ilmassa" hengitysoireet pahenivat. Chamonixin ilmanlaatu on tunnetusti huono - laaksonpohjalla etenevän liikenteen päästöt jäävät kellertäväksi sumukanneksi kaupungin ylle eikä talojen sisäilmassakaan ilmeisesti ole hurraamista. Tervehdyin pikkuhiljaa pohjoiseen paluun jälkeen, ja viimeisellä viikolla Lyngenissä huomasin eräänä päivänä, etten ole yskinyt enää ollenkaan. :) Normaali hengittäminen - mikä ihana asia muutaman kuukauden yskimisen jälkeen!

Tekisinkö saman uudelleen? Haluan toki laskea tulevinakin talvina paljon, koko touhu kaikkine oheisjuttuineen on about siisteintä mitä mun mielestä talvella voi tehdä. Se tunne kun viilettää suksilla pehmeässä lumessa on vain niin upea, sekä fyysisenä liikkeenä että endorfiinikikseissä hymisevälle tajunnalle, Kun siihen lisätään vielä jo se monesti kehuttu hulppea ympäristö ja ne hyvät tyypit joitten kanssa sitä tekee, on helppo jo alkaa haaveilemaan seuraavista reissukohteista. Se, mitä haluan tehdä toisella tavalla, on työn ja vapaa-ajan suhde. Tässä tapauksessa oli käytännön syistä toteutettava niin sanottu irtiotto ja lähdettävä ihan vain vapaasti reissuun. Olen todella surkea lomailemaan, sillä jo viikon jälkeen on sellainen fiilis, että voisipa tässä töitäkin tehdä. Muutto Alpeille töihin houkuttelisi, mutta sopiva sijainti ja ajankohta on epävarma. Kodit, perhe ja ystävät kun ovat enimmäkseen Suomessa. Kesä menee täällä kaikessa rauhassa, syksyn tullen asia on uudelleen mietinnässä.

Tähän yhteyteen sopinee metaforinen lumiankkurikuva. Tukevasti on kiinni. 

Entä mitä seuraavaksi? Ohjelmassa on ainakin työntekoa ja tanssimista. Kelien lämmettyä myös kesäjuttuja, uimista, mökkeilyä ja kiipeilyä. Pysyvämmästä paluusta on vierähtänyt jo yli viikko ja päällisin puolin tuntuu siltä kuin ei olisi poissa ollutkaan. Askel on kevyempi ja ote energisempi, niinhän sen pitääkin olla. Blogin sijaan tulen varmaan jatkossa somettamaan enemmän instagramissa, koska hämyiset filtterit ja #risuaidat on kivoja.