Skotlanti on vähän kuin Lappi mut vehreämpi...

...ja sade on lämpimämpää ja asutusta paljon enemmän. Heinäkuun lopun Skotlannin reissumme ensimmäinen vaelluspätkä oli West Highland Wayn pohjoisin n. 40 km. Linkistä löytyvässä reittikuvauksessa se on jaettu etappeihin Kingshouse - Kingslochleven - Fort William. Matkustettiin Lontoosta yöbussilla Glasgow´hun, josta jatkettiin saman tien bussilla eteenpäin. Hyppäsimme bussista Glencoen laskettelukeskuksen kohdalla, jossa polku ylittikin tien juuri sopivasti. Osasin oottaa sitä, että reitti ei kulkisi kovin erämaisissa maisemissa, vaan esimerkiksi läntisen Skotlannin halki menevä päätie olisi ajoittain näkyvissä ja reitin varrella on kyliä ja maatiloja. Silti tuli yllätyksenä se, että itse polkukin seuraili lähes koko matkan vanhoja tienpohjia tms. Maisemat oli toki hyvin kauniita ja reitti huiteli ylempänä vehreillä vuorilla, joten ei se tienkään läheisyys juuri häirinnyt.

  

(Pika)kahvitauko.

Ekana yönä telttailu oli hyvin märkää, vettä tuli solkenaan ja leiriydyttiin metässä, joten ei ollut juurikaan mukavuuksia. Skotlannissahan periaatteessa ei ole mitään jokamiehen oikeuksia, mutta telttailu kuulemma on paikallisten lähteiden mukaan silti aika ok missä vaan, kunhan on riittävän kaukana taloista. Sateisuuden vuoksi kuitenkin totesimme, että lämmin suihku on viileiden ja märkien vaelluspäivien jälkeen aika kiva asia ja puhelintakin oisi hyvä päästä latailemaan, koska siinä oli ainoo kamera. Niinpä loput telttailuyöt vietimme mukavasti leirintäalueilla. Leirintäalueet Skotlannissa oli helppoja ja edullisia, yleensä n. 7 - 12 puntaa per yö. Ainoa mitä suomalaisena kaipasi, oli nuotiopaikat. Vaikka kokkailuun toki meillä oli mun minikaasukeitin, niin jotenkin aina kaipaa nuotion loimussa istuskelua osaksi leirielämää.

Kolmantena vaelluspäivänä jätettiin rinkat säilöön Glen Nevisin leirintäalueelle ja tehtiin päiväretki Ben Nevisille (1344 m). Vuori on silleen ihan saavutettavissa kaikille, vaikkei mikään vuorikiipeilijä olisikaan ja monenikäistä porukkaa näkyi vuorelle nousevan. Onhan siinä paljon todella kivikkoista, jyrkkääkin nousua ja ylhäällä on lumisia paikkoja ja vielä terävämpää kivikkoa, mutta kun varaa tarpeeksi aikaa, tankkaa eväitä eikä masennu kun tunteja kivuttuaan on vasta puolivälissä, niin kyllä sinne ihan mukavasti kiipeää eri kuntoiset ihmiset. Meillä kävi jälleen erittäin loistava tuuri säiden suhteen, sillä kun oltiin jo lähes ylhäällä näkyvyys katosi ja alkoi sataa todella kylmää inhaa sadetta. Mutta kun päästiin ihan huipulle, niin johan pilvipeite repesi ja saatiin nauttia huikeista postikorttimaisemista. Kannatti. 

Lunta! Ja heti on kodikas fiilis. Muutenkin tutunoloiset maisemat...

Huiputuskuva.

Ja just alaspäinhän tämmöstä kivikkoa on vielä kivempi tulla....

Ben Nevisiltä palattuamme käveltiin rinkkojen kanssa pari kilometriä Fort Williamiin, jossa majoituttiin Fort William Backpackers -hostelliin. Se oli yksi viihtyisimpiä, tunnelmallisimpia hostelleja, joissa oon koskaan ollut. Kaunis viktoriaaninen (?) rakennus mäen päällä, upea olohuone-lounge, jonka korkeista ikkunoista näkyi vuorimaisema (silloin kun ei satanut). Kahvia ja teetä riittää ja muutenkin käytännön asiat toimii todella joustavasti. Hostelli kuuluu MacBackpackers -ketjuun, joilla on hostelleja muun muassa Isle of Skyellä, Invernessissä ja Edinburghissa. Vietettiinkin kaikki hostelliyöt Skotlannissa saman ketjun hostelleissa. Aivan upeita, suosittelen!

Empä oo ennen nähnyt tämmöistä kastikevalikoimaa pubissa.
Curry & pint setissä oli tässä kapakassa mitä mainioin hinta-laatusuhde.